On tullut näköjään pidettyä ihan hurja kirjoitustauko, mutta ajatukset virisivät uudestaan tälle blogille, ja ajattelin myös perustaa jonkunlaisen uuden ajan twitter-väylän tukemaan tätä blogia, mutta katsotaan nyt, se on työn alla. Työn alla on myös viime aikoina ollut monia kirjoja, joita käsittelen nyt useampia yhdessä päivityksessä.

Ensinnäkin käsissäni oli ainakin kirjastoille ja varmasti myös yksittäisille ihmisille tunnontuskia aiheuttanut kirja: Tuomas Kyrön Miniä. Voisin sanoa, että tuo rajattu painoserä ja jakaminen vain tiettynä ajankohtana oli aika onnistunut mainoserä. Mielensäpahoittajan spin off -kirja on aiheuttanut ylettömän paljon mielensä pahoitusta.

No, ei sentäs lukijalle. Lukeminen oli kepeää, mukavaa ja tarina eteni mukavasti, joskin hyvin ennalta odotettavasti. Vanhan ja uuden sukupolven kohtaamisesta saa huumoria ja kivaa lukemista, eikä kirjan pituuskaan (reilu 100 sivua) käynyt hermojen päälle. Loistava kirja siihen saumaan, kun yritän tämän vuoden luetuissa kirjoissa mahd. nopeasti saavuttaa kauas kadonnutta äitiä. (Alkuvuoteni oli hieman laiska. Nyt olen saanut äitiä ihan ok kiinni, mutta äiti huitelee jo n. 25 kirjassa, kun oma saldoni on vasta 22.)

Miniän innoittamana kirjaston BestSeller-hyllystä mukaan tarttui muutamaa viikkoa myöhemmin Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Samaa huttua sekin. Mielensäpahoittaja on kai kovakin rahasampo, mutta nekin kuluvat...? Ruokateema nyt oli silti oivaltava, ja vaikka en sitä kasvissyöjänä yms. muuna ruokahiippailijana allekirjoita, oli kirja taas mukiinmenevää ja kevyttä reilun sadan sivun tarinointia.

Viimeisenä tähän "viime aikojen läpyskät kirjat" -aiheiseeen päivitykseen päätyy muutakin kuin Kyröä. Nimittäin äidin kautta käsiini päätyi Sinikka Nopolan Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia. Innostuin siitä, koska Tampereen murteella kirjoitetut teokset olivat mieleeni. Tämäkin sisälsi uskottavaa maailman pohdintaa. Kirjoituksissa oli hyvä rakenne, alku ja loppu, ei töksähtäviä tai outoja aiheenvaihtoja. Loistavia oivalluksia siellä täällä: ei tulisi itse ajatelleeksi.

Yleisesti sanoen, eivät ne 100 ja 150 sivun väliin sijoittuvat läpyskätkään ole mitään onnettomia keskeneräisiä yksilöitä, vaan enemmänkin ilahduttavan nopeasti luettuja valon pisaroita.